Joskus kursseillani nolostellaan, että tästä omasta tekstistä tuli nyt vain tällainen synkistely. Moni arkailee lukea sellaista tekstiä ääneen ja ehkä pelkää leimautuvansa masentuneeksi tai vääränlaiseksi. Joskus joku on kysynyt ihan suoraankin, että pitääkö tekstissä aina jollakin tavalla nähdä toivoa.
Suosikkisanontojani on “se, mihin kiinnität huomiota, lisääntyy”. Jos olet aikeissa hankkia tietyn merkkisen auton, alat nähdä samanmerkkisiä autoja ympärilläsi.
Lasta toivovat ja suunnittelevat näkevät muita enemmän ympärillään odottavia äitejä ja vanhempia vauvojen kanssa.
Kun kiinnität huomiosi hyviin ja kauniisiin asioihin, niiden määrä ympärilläsi kasvaa.
Pitääkö siis aina kaikessa nähdä toivoa?
Vaikka keskittäisit huomiosi vain hyvään ja kauniiseen, se ei poista maailmasta ikäviä asioita. Ne ovat siellä ja vaikuttavat taustalla, vaikka et niille huomiota antaisikaan.
Voit sisustaa kotisi kauniiksi, mutta myös design-kodissa sairastutaan joskus oksennustautiin, ollaan välillä alakuloisia, erimielisiä tai stressaantuneita.
Alakuloon on lupa. Miten voit tunnistaa, mitä ilo on, jos et välillä tunne surua? Miten osaat tuntea kiitollisuutta terveydestä, jos et välillä ole sairas? Miten tunnistat, että olet levollinen, jos et ole kokenut, millaiselta stressaantunut olo tuntuu?
Erimielisyyskin on sallittua. Jos aina ollaan samaa mieltä, joku aina alistuu.
Vaikeuksien myöntäminen on rehellisyyttä
Huomio kannattaa pitää valoisissa asioissa silloin, kun valoa näkee. On kuitenkin rehellisyyttä tunnustaa myös ikävien asioiden olemassaolo.
Hullusti käy, jos tilillä ei ole rahaa ja elät siitä huolimatta huolettomasti ja kuvittelet, että jostakin sitä vaan putkahtaa lisää, joten antaa Visan vinkua.
Aina ei kaikessa ole pakko nähdä toivoa. Todellisessa elämässä on muutakin. Roso kuuluu elämään ja epätoivon olemassaolon saa myöntää. Omien vahvuuksien rinnalla on hyvä tuntea myös omat heikkoudet.
Pelkkä ilo, pelkkä myönteinen ajattelu tai pelkät vahvuudet eivät ole realiteetteja. Jos rakennat elämää sellaiselle perustalle, mikä ei ole totta, se ei tule pidemmän päälle kestämään.
Hyvä elämä perustuu todellisuuteen, jossa sekä toivo että epätoivo vuorottelevat.
Teetän ryhmissäni toisinaan tehtävän, jossa pyydän valitsemaan kaksi kuvaa: hyvän ja pahan kuvan. Annan tehtäväksi kirjoittaa hyvästä kuvasta kuin se olisi paha kuva ja pahasta kuvasta kuin se olisi hyvä kuva.
Tehtävä muistuttaa siitä, että vaikka et jossakin tilanteessa näkisi toivoa, se kuitenkin on siellä. Ja päinvastoin. On hyvä muistaa, että elämä on monimuotoisempaa kuin pystyt yhdellä silmäyksellä havainnoimaan.
Kirjoitustehtävissäni kirjoittamiselle ei ole laatuvaatimuksia. Se koskee sekä kirjoitustapaa että sisältöä. On lupa olla rehellinen ja on lupa kirjoittaa keksittyä. Aina ei tarvitse olla vahva, toiveikas eikä myönteinen.
Teksteihin ei ole pakko väkisin ujuttaa toivon näkökulmaa. Sanat saavat olla juuri sellaisia, millaisina ne haluavat tulla ulos. Jos sisälläsi on paljon surua, vihaa, epätoivoa, on ihan oikein antaa näiden tunteiden tulla ulos.
Niiden pitää päästä ulos ennen kuin ne voivat antaa tilaa toisenlaiselle. Se antaa toivoa, kun saat vyöryttää paperille sen, mikä haluaa ulos. Toivoa on se, että synkkien ajatusten kanssa pärjää.
Lue myös >> Miten hyväksyä negatiiviset ajatukset osaksi elämää?
Joskus ryhmissäni surkeillaan oikein tarkoituksella. Annan tehtäväksi kirjoittaa omasta haastavasta tilanteesta liioitellun surkeuden kuvauksen.
Kun kirjoitat itsesi oman uhrinäytelmäsi ylijumalaksi, et lopulta enää itsekään usko, että tilanne oikeasti voisi olla niin surkea. Näitä tekstejä yleensä jaetaan vedet silmissä nauraen. Tarpeeksi syvälle pohjamutiin väkisin kaivautumalla on löytynyt kaivattu valo.
Miten sietää epätoivoa?
Kun itselleni iskee uskon puute, ajattelen usein Minna Canthia. Mitä Minna tässä tilanteessa tekisi?
Minna suostui näkemään ihmisten epätasa-arvoisuuden. Koska hän näki sen, hän ryhtyi muuttamaan asioita ja ajamaan naisten ja köyhien aseman parantamista. Hän sai aikaan paljon, josta voimme yhä tänäkin päivänä olla kiitollisia. Surkeiden asioiden näkeminen kertoo, mihin pitää tarttua.
Minna suostui näkemään myös omat nurjat hetkensä. Se näkyy myös hänen kirjeessään Kaarlo Brofeltille. Hän kirjoittaa, miten on vaikea jaksaa huolia, jotka aiheuttavat unettomuutta ja “tekevät sydämmen levottomaksi”. Heti perään hän toteaa: “Tiedän kuitenkin että ne ovat minulle tarpeelliset, sillä ne pitävät sielun voimia eleillä ja kehittävät hermostoa. Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää.”
Minna tiesi, että vaikeudet kuuluvat elävään elämään.
Toivossa on hyvä elää -kirjan kirjoittajan Pirjo Säisä-Winterin mukaan surkea ja epätoivoinen olo ovat luonnollisia tunteita. Jos ne ovat pysyviä seuralaisia, ne voivat olla masennuksen oireita.
Epätoivon, tyhjyyden ja ahdistuksen tunteella on kuitenkin tarkoituksensa. Epätoivon tehtävä on saada sinut kyseenalaistamaan asioita ja etsimään uudenlaisia ratkaisuja.
Tyhjyys saa sinut luopumaan elämässäsi sellaisesta, jonka aika on ohi ja tekemään tilaa paremmalle.
Ahdistus voi olla luopumisen aiheuttamaan kipua, kun olet menossa kohti jotakin uutta, mutta et vielä kykene näkemään, mikä sinua odottaa.
On rehellisyyttä nähdä myös ikävät asiat ja omat heikkoudet. Kokemukset vastoinkäymisistä ovat tärkeitä. Ne kirkastavat sinulle voimavaroja, joiden avulla pystyt ponnistamaan eteenpäin.
Mitä enemmän epävarmuuden hetkiä pystyt sietämään, sitä enemmän pystyt luomaan uutta.
Vaikka yöllä olisi niin sysipimeää eikä edes tähtiä näkyisi, tiedät, että siitä huolimatta aurinko aamulla nousee.
Voit epätoivon hetkenäkin luottaa, että toivoa on, vaikka mielesi sitä juuri sillä hetkellä kykenisi näkemään, sillä kehosi on viisas. Se huolehtii hengittämisestä ja niin kauan kuin hengität on toivoa.
Mari Kuusisto 