Inspiroivia ihmisiä

Pistäydyin tapahtumassa, jossa kohtasin valtavan inspiroivia ihmisiä. Osuin samaan pöytään yrityskummitoiminnassa mukana olevien ihmisten kanssa. Jotkut heistä ovat edelleen työelämässä yrittäjinä. Osa on löytänyt yritykselleen jatkajan ja osa on eläkkeellä liikkeenjohdon tehtävistä.

Miten löytää ympärilleen inspiroivia ihmisiä?

Illan aikana luottamus siihen, että omat tulevaisuudensuunnitelmani kantavat sai vahvistusta. En muista, milloin olisin tullut kotiin yhtä vahvasti energiaa puhkuvana, kun olin illan saanut keskustella näiden ihmisen kanssa ja kuullut heidän uratarinoitaan.

Kuinka nämä ihmiset sitten kannustivat? He yksinkertaisesti kuuntelivat ja olivat uteliaita. Kerroin omista suunnitelmistani. En pyytänyt neuvoja, kun en niitä vapaamuotoisen illanvieton aikana kaivannut eikä kukaan neuvoja tyrkyttänyt. Tuli olo, että he luottavat, että tiedän mitä teen ja että osaan pyytää apua, kun sitä tarvitsen.

Kukaan ei myöskään kyseenalaistanut suunnitelmiani tai etsinyt niistä puutteellisuuksia tai huomautettavaa. 

Yksi yrityskummitoiminnassa mukana olevista sanoi, että hän uskoo, että onnistun suunnitelmieni toteuttamisessa, kun hän näkee, miten määrätietoisesti vaikutelman olen itsestäni antanut. Minut kommentti yllätti myönteisesti, sillä itsestäni tuntuu usein, että näpertelen liian paljon epäolennaisten yksityiskohtien parissa. Ehkä ulkopuolinen näkee etäämmältä kokonaisuuden minua selvemmin.

Kannusta, älä kritisoi

Aivan liian usein hyvää tarkoittavat ohjeet ovat vuosien varrella kääntyneet itseään vastaan. Pyytämättä annetut neuvot ja tietynlainen hoputtaminen, mitä minun kannattaisi tehdä seuraavaksi ovat aiheuttaneet vain ylimääräistä painetta ja riittämättömyyden tunnetta. Se ei kannattele eikä vie eteenpäin.

Moni tuntuu myös ajattelevan, että hyvä kannustaminen ja palautteen antaminen on sitä, että löytää mahdollisimman paljon puutteellisuuksia, virheitä tai mitä tahansa huomautettavaa toisen suunnitelmista. 

Puhutaan niin sanotusta rakentavasta kritiikistä. Että kun nämä korjaa, lopputuloksesta tulee parempi. 

Todellisuudessa yleensä käy toisinpäin. Jos palautteen antajalla ei ole muuta sanottavaa kuin epätäydellisyyksien osoittelu tai lista parannusehdotuksia, palautteen vastaanottajalle jää sellainen olo, ettei ole kovin kummoista saanut aikaan. Se jos mikä rapauttaa luottamusta omiin kykyihin.

Toiset osoittelevat puutteellisuuksia muiden tekemisissä peitelläkseen omaa huonommuuden tunnettaan. Toiset heistä ovat itselleen niin vaativia, etteivät siedä vajavaisuuksia muidenkaan tekemisessä.

Olipa syy mikä tahansa, kannustusta ja palautetta kannattaa hakea vain niiltä ihmisiltä, jotka valavat luottamusta sinun kykyihisi. Nämä ihmiset tunnistat siitä, että heidän kanssaan juteltuasi puhkut intoa!

Mitä jos et itse usko ideaan?

Voit olla kannustava, vaikka et itse uskoisikaan siihen, että toisen idea kantaa. Tunnet itsesi ja omat rajoituksesi. Sitä sinä et tiedä, mihin kaikkeen joku toinen motivoitunut ja asialleen omistautunut ihminen pystyy.

Jos sinusta tuntuu, että toisen ihmisen suunnitelmista on unohtunut jokin tärkeä näkökulma, kysy, miten hän on on aikonut ratkaista sen tilanteen.

On iso ero, sanotko: “oletko ajatellut tällaista tilannetta” vai “miten olet ajatellut tällaisen tilanteen”. Edellinen kysymys sisältää epäilyksen, onkohan tuo ihminen nyt osannut ajatella kaiken loppuun ihan itse. Kun kysyt sen sijaan avoimella kysymyksellä, osoitat uteliaisuutta ihmisen suunnitelmia kohtaan. Toisen ihmisen osoittama kiinnostus kannustaa!

Jos mieleesi nousee vain uhkakuvia ja puutteita mieti, mistä se johtuu. Onko takana sinun oma huonommuuden tunteesi tai ehkä tiedostamaton kateus siitä, että tuo toinen ihminen on aikeissa tehdä jotakin sellaista, johon sinä et usko, että kykenet?

On ihan ok, jos tunnet huonommuutta tai tunnistat oma kateutesi. On paljon parempi myöntää nämä itselleen kuin yrittää peitellä niitä. Oman haavoittuvuuden myöntäminen on vahvuutta.

Miten löytää inspiroivia ihmisiä?

Sen saa sanoa ääneen, että sinä tunnet kateutta siitä, että ystävälläsi on suunnitelmia, joita sinä et uskaltaisi toteuttaa. Ei sinun tarvitsekaan uskaltaa. Ne ovat hänen suunnitelmiasi. Sinulla on omat suunnitelmasi ja itsesi näköinen elämä, jota joku toinen ihan varmasti tietämättäsi kadehtii.

Voit hyvin sanoa suoraan, ettet tiedä, mitä kaikkea ystäväsi suunnitelmien toteuttaminen vaatii. Ei sinun tarvitsekaan tietää. Sinä et ole hänen ideoitaan toteuttamassa. Ystäväsi suunnitelmien onnistuminen ei millään tavalla ole sinun vastuullasi. Olet vastuussa vain omien suunnitelmiesi toteuttamisesta.

Ystäväsi kantaa vastuun omista ratkaisuistaan. Tiedät, mikä on sinun parhaaksesi, mutta et voi tietää, mikä on ystäväsi parhaaksi. Et elä hänen elämäänsä. Ystävälläsi on myös oikeus tehdä omat virheensä, sillä virheet opettavat. Et ole vastuussa hänen virheistään, vaikka olisit häntä kannustanut.

Parhaan palveluksen teet, kun sanot, että luotat siihen, mitä ystäväsi aikoo, vaikka hänen suunnitelmansa tuntuisivatkin sinusta hurjalta. Luottamuksen osoittaminen on parasta kannustusta.

Tästä tunnistat inspiroivat ihmiset

Kannustaminen nostaa ihmisen esiin ja antaa hänelle mahdollisuuksia. Latistaminen syrjäyttää ja rajaa toimintaa. Inspiroivia ihmisiä yhdistää se, että he valitsevat seuraansa sellaisia, joilta saa voimia eikä heitä, jotka vievät niitä.

Jos haluat innostuneita, motivoituneita ja inspiroivia ihmisiä ympärillesi, toimi näin.

  1. Kun joku haluaa uskoutua sinulle suunnitelmistaan, kuuntele ja kerro, että luotat siihen, että hän ennemmin tai myöhemmin niissä onnistuu, kun on niin motivoitunut ja innostunut.
  2. Kiinnitä huomiota ystäväsi suunnitelmien mahdollisuuksiin ja hyviin puoliin. Älä ole se lannistaja, joka huomauttelee puutteista. Se, mihin kiinnität huomiota, lisääntyy. Toteuttamiskelpoisen ei tarvitse olla täydellinen. Virheetön ei ole sama kuin hyvä.
  3. Malta odottaa, että sinulta kysytään neuvoja ennen kuin ryhdyt niitä jakamaan.
  4. Ole aito ja rehellinen, mutta muista, että toinen voi kyetä sellaiseen, mihin sinä et.
  5. Osoita uteliaisuutta, älä epäilyksiäsi.
  6. Luota siihen, että jokainen viime kädessä kantaa itse vastuun omista valinnoistaan. 

Ihminen ympäröi itsensä huomaamattaan kaltaisillaan. Kun itse kannustat, rohkaiset ja kuuntelet etsimättä puutteellisuuksia, seurasi alkaa houkuttaa inspiroivia ihmisiä. Muutos alkaa sinusta itsestäsi. Innostuneiden ihmisten seura ruokkii sitä lisää. Anna toisen ihmisen innostukselle tilaa ja se tarttuu sinuunkin!

PS. Jaa ystävälle, joka kaipaa ympärilleen inspiroivia ihmisiä.


Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: