Kuulin Tomi Kaukisen puheenvuoron yrittäjien verkkoseminaarissa. Hän kertoi, miten oli edennyt metrotunnelien siivoojasta kansainvälisesti menestyneeksi start-up -yrittäjäksi. Elämäntarina tihkuu päättäväisyyttä, rohkeutta muuttaa kurssia ja tehdä sinnikkäästi työtä omien tavoitteiden eteen.
Tomi kertoi myös tuntemuksista, joita hän kohtasi, kun ammatillinen menestys ei tuonutkaan mukanaan henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Hän näytti sähköpostin, jonka oli kolme vuotta aiemmin lähettänyt itselleen omaan sähköpostilaatikkoonsa Singaporessa, taksin takapenkillä istuessaan. Viestissä hän kertoo, että kokee suuria fyysisiä kipuja ja henkistä pahoinvointia.
Vain muutama tunti sen jälkeen hän julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvan, jossa leveästi hymyillen allekirjoittaa tärkeän sopimuksen asiakkaan kanssa.
Tomin itse itselleen kirjoittama sähköposti oli niin pysäyttävä, että jututin Tomia aiheesta seminaarin jälkeen. Halusin kuulla Tomilta, miksi kirjoittaa itselleen.
Miksi kirjoittaa itselleen sähköpostia taksin takapenkiltä? – Yrittäjä Tomi Kaukisen haastattelu
Pyysin Tomia kertomaan, miksi kirjoittaa itselleen sähköposti ja lähettää se omaan sähköpostilaatikkoon.
– Olin kärsinyt puoli vuotta kovista fyysisistä kivuista ja käynyt lukuisia kertoja lääkärillä. Kaikki mahdolliset tutkimukset oli tehty. Selitystä kivuille ei löytynyt. Oireet olivat niin fyysisiä, että tuntui mahdottomalta ajatella, että niiden syy voisi olla psyykkinen.
Tomi kertoo olleensa puoli vuotta mielentilassa, jossa kaikki tuntui merkityksettömältä. Päivät olivat sietämättömiä. Hän ei jaksanut tehdä mitään. Mikään ei ollut kivaa. Hän ei ollut surullinen, vaan lähinnä välinpitämätön.
Tomi oli tullut Singaporeen jatkaakseen sieltä Malesiaan, jossa oli tarkoitus tehdä sopimus asiakkaan kanssa. Hän julkaisi Instagramiin pari tarinaa, joiden perusteella ei olisi voinut päätellä mitään, millainen olo hänellä oli.
Taksissa matkalla lentokentälle hän kirjoitti itse itselleen sähköpostin, jossa kertoi, ettei mikään tunnu miltään ja että hänellä on paha olo. Tämä oli ainoa viesti, jonka hän kirjoitti itselleen ennen kuin jäi sairaslomalle.
– En tiedä, miksi kirjoitin vain yhden kerran, sillä monestihan ihminen kirjoittaa eniten juuri silloin kuin voi huonosti. Tällä kertaa kävi päin vastoin.
Tomi kirjoittaa parhaillaan kirjaa uupumuksesta ja omista kokemuksistaan. Hän on kirjoittaessaan pohtinut, miksi näin kävi.
– Jos olisin kirjoittanut pahoinvoinnista itselleni, se olisi estänyt minua joutumasta niin syvälle pahan olon kierteeseen. Uskon, että sisälläni oli jokin itsetuhoisa mekaniikka, joka esti minua tekemästä näin.
Pelkojen kohtaamisesta lisää >> Vaikka tietämättömyyden näyttäminen nolottaa, se kannattaa
Apua kaunokirjallisuudesta
Tomin mielestä uupumukseen ja masennukseen liittyy myyttejä. On myytti, että ihan koko ajan pitäisi olla kurja ja vetämätön olo. Eikä masennus tarkoita välttämättä sitä, että olet apaattinen tai surullinen.
Hän oli googlannut omia oireitaan, mutta ei löytänyt yhteneväisyyksiä masennuksen tai uupumuksen määrittelyyn. Väsymys, kyynisyys ja alentunut ammatillinen itsetunto on uupumuksen määritelmä Suomessa. Näiden perusteella Tomi ei omasta mielestään ollut uupunut.
Hänestä oli hämmentävä, miten hän voisi olla masentunut ja uupunut, jos hänellä usein aamuisin oli parin tunnin ajan hyvä ja virkeä olo. Tomi naurahtaa ja sanoo epäilleensä, eikö hän tätäkään osaa tehdä kunnolla.
Kaksi tärkeää kirjaa
Tomi lukee pääasiassa kaunokirjallisuutta. Hän löysi William Styronin kirjan Darkness Visible, joka kertoo kirjailijan omasta masennuksesta. Kirjailija kuvailee, miten hän aamupäivisin tunsi itsensä toimintakuntoiseksi, mutta vähitellen iltaa kohti pimeys alkoi laskeutua hänen ylleen.
Tomi kertoo, miten valtavan huojentava kokemus Styronin lukeminen hänelle oli. Joku toinen on kokenut samoin! Toisen ihmisen kokemuksista lukeminen auttoi häntä itseään hyväksymään oman tilanteensa. Oli helpotus ymmärtää, että masentunutkin voi hetkittäin voida aivan hyvin.
Toinen Tomille merkityksellinen kirja on David B. Morrisin The Culture of Pain. Kirjan avulla oivalsin, että kun ihminen kohtaa kipua, hän kysyy ensimmäiseksi miksi tai miksi tämä tapahtuu minulle. Kuitenkin nykypäivänä, kun kohtaamme kipua, olemme heti apteekin hyllyllä, vaikka kivulla saattaa olla syvempi viesti.
Tomi pohtii omassa kirjassaan, miten kiputilat, masennukset, ahdistukset johdattavat meidät helposti paikkaan, jossa meistä tulee sanojen ja ilmaisujen vankeja.
– Tunnemme jotakin ja alamme etsiä sille vastinetta sanojen maailmasta. Törmäämme siihen, että meillä on vain rajallinen määrä sanoja, joilla voimme kuvata monimutkaista tilannetta.
– Kun valitsemme yhden sanan, jolla haluamme kuvata toiselle ihmiselle omaa olotilaa, huomaamme, ettei tämä sana sittenkään kuvaa kattavasti omaa olotilaa, mutta se on lähimpänä sitä. Sen jälkeen, kun lausut sen sanan toiselle ihmiselle, siitä tulee vapaata riistaa toisen ihmisen tulkinnalle.
– Tulet tietoiseksi, että joudut osittain elämään oman tuskasi kanssa yksin. Huomaat, että vaikka millä tavalla yrittäisit välittää muille omaa tunnetilaasi, et milloinkaan pääse täsmälliseen tarkkuuteen. Joudut toteamaan, että sanat, jotka sinulla on käytössäsi, eivät riitä!
Tomin mielestä kaunokirjallisuus on tärkeää ihmiskunnalle siksi, että taitava kirjailija osaa sanoittaa sen, mitä sinä itse et osaa. Hänestä esimerkiksi Marcel Proust osaa mestarillisesti kuvailla ihmisten syvimpiä olotiloja sanoilla.
Lue myös >> Kirja, joka muuttaa elämäsi!
Vanhat viestit paljastavat
Kirjaansa kirjoittaessaan Tomi on käynyt läpi lähettämiään vanhoja viestejä.
– Tavallaan tunnistin jo silloin syyt pahoinvointiini, mutta koin itseni sanojen vangiksi. En ymmärtänyt sanojen antamia vihjeitä. Tunsin itseni turhautuneeksi. Miksi kukaan ei voinut sanoittaa minun tuntemuksiani?
Tajusin silloin, että on mahdotonta kuvailla sanoilla riittävän tarkasti tuntemuksia, joita koin. Tutustuin muun muassa zeniläisyyteen ja postmoderniin filosofiaan. Näiden kautta ymmärsin, että ihminen tulee aina tuntemaan itsensä yksinäiseksi, yrittäessään kuvailla tunteitaan sanojen avulla.
Kun yrität kuvailla sisäisiä asioitasi toisille ihmisille, on hyvä ymmärtää, että he eivät koskaan täysin pysty ymmärtämään. Se johtuu juuri siitä, että olemme sanojen vankeja.
Vaikka kuinka haluaisimme, että olisi toisin, jokainen on viime kädessä yksin oman tuskansa ja jokaisen ainutlaatuisen kokemuksensa kanssa.
– Tämänhetkinen missioni on, että kerron ihmisille, että näin se vain on ja se on ihan ok!
Tomin mielestä, se johtaa helposti haluttomuuteen puhua omista tunteista muille. Hän itse ei kertonut omasta pahoinvoinnistaan koskaan kellekään muulle kuin tyttöystävälleen. Muille hän näytti aina ulospäin hymyä. Hän koki sen turhaksi. Kuinka kukaan voisi täysin ymmärtää?
– En halunnut rasittaa muita ihmisiä suotta omilla ongelmillani. Koin, että ympäristölläni on vain rajallinen määrä voimavaroja annettavana. En halunnut riistää heitä ja aiheuttaa toiselle ihmiselle epämukavaa oloa. Vetäydyin kuoreeni ja se vain pahensi omaa oloani
Kirjoittaminen todistaa, mitä tapahtui
Tomilla oli nuorempana ollut tapana kirjoittaa ylös tuntemuksiaan varsinkin silloin, kun on ollut ikävämpiä kausia. Esimerkiksi seurustelusuhteen päättymisen jälkeisiä tunnelmia on tullut kirjoitettua ylös. On ollut syy, miksi kirjoittaa itselleen.
Taksin takapenkillä itselle kirjoitetun sähköpostin erotti aiemmista muistiinpanomerkinnöistä se, että hänellä ei milloinkaan aikaisemmin ollut ollut niin paha olo. Hän alitajuntaisesti vetäytyi sen kirjoittamisesta, ikäänkuin tahallaan jätti nämä tuntemukset kirjoittamatta. Tomi kokee, että kirjoittamattomuus oli tapa hävittää kaikki todistusmateriaali hänen pahoinvoinnistaan.
– En osaa sanoa, miksi.
Singaporelaisen taksin takapenkillä olo oli kuitenkin niin kertakaikkisen kamala, että oli pakko. Hänestä tuntui siltä, että hänen kehonsa ei ikinä olisi halunnut tunnistaa sitä olotilaa, jossa hän oli.
– Muistan, että kirjoitin sähköpostin todella vastahakoisesti. En halunnut kirjoittaa sitä. Silloin se olisi tehnyt pahasta olosta totta, todellisuutta. Kun kuitenkin kirjoitin sen, siitä tuli totta. Oli pakko saada aikaan jotakin todistusaineistoa, etten tulevaisuudessa romantisoisi silloista olotilaani. Tämä on yksi vastaus kysymykseen, miksi kirjoittaa itselleen.
Tomin mielestä vietämme nykyisin ison osan ajastamme netin luomassa virtuaalitodellisuudessa. Hän on jälkikäteen lukenut viestejä, joita on lähettänyt tyttöystävälleen, joissa hän kertoo, miten hänellä ei ikinä ole ollut niin paha olo.
Jos tallella olisi vain se, mitä hän on julkaissut sosiaalisen median kanavissa, siellä ei näkyisi jälkeäkään hänen pahoinvoinnistaan.
– Olen jälkikäteen miettinyt, miten kamalaa on, että pystyy elämään kokonaisen vuoden ja antamaan niin valheellisen kuvan itsestään.
Tomi luonnehtii taksin takapenkiltä lähetettyä sähköpostia fossiiliksi. Hän kokee, että se on ainoa todistusaineisto hänelle siltä ajalta. Se on ainoa hetki, jolloin hän oli puhunut itselleen sen vuoden aikana, jolloin hän teki töitä uupuneena.
Mitä tekisit nyt toisin?
Kysyin, millaisen neuvon tänä päivänä Tomi antaisi omalle minälleen singaporelaisen taksin takapenkillä kolme vuotta sitten.
– Koska tällä hetkellä tiedän, mihin asiat ovat johtaneet, en vaihtaisi päivääkään pois siitä hetkestä, jolloin istuin kirjoittamassa itselleni sähköpostia.
Tomin mukaan pitää olla kiitollinen omista kokemuksista. Ei ole olemassa huonoja tai hyviä kokemuksia. On vain kokemuksia. Se, miten kukin omat kokemuksensa käyttää, on jokaisen oma asia.
Hän pelkäsi silloin kahta asiaa:
- Mikä häntä vaivaa?
- Jos hän lopettaa omassa yrityksessään, se on maailmanloppu.
Jos Tomi ei tietäisi, miten asiat lopulta ratkeavat, hän antaisi nyt itselleen ohjeen, että lopeta työ omassa yrityksessä jo aikaisemmin. Se ei ole eikä ollut maailmanloppu. Lisäksi hän olisi ottanut vastaan apua masennuksen hoitoon aikaisemmin.
Hoiti tietämättään itseään kirjallisuusterapeuttisin keinoin
Keskustelumme aluksi Tomi kysyi minulta, mitä on kirjallisuusterapia. Hän on kuitenkin tietämättään hoitanut itseään keinoin, joita voisi kutsua kirjallisuusterapeuttisiksi.
Tomi kirjoitti itse itselleen. Hän teki kirjoittamalla itselleen näkyväksi sen, että hän voi huonosti. Kirjoittamisesta ei tarvitse tehdä ylevää, tyylikkääseen muistikirjaan huolella punnittuja ajatuksia. Rehellisempää tekstiä saa aikaan, kun käyttää niitä välineitä, jotka juuri sillä hetkellä sattuvat olemaan käsillä.
Tomi on lukenut paljon kaunokirjallisuutta. Muiden ihmisten kirjoitukset auttoivat huomaamaan, että hän ei ole ainoa, jolla on ollut samankaltaisia tuntemuksia. Kirjallisuus auttoi häntä löytämään sanat kuvaamaan omaa olotilaa ja hyväksymään sen.
Hän on jälkikäteen palannut aiemmin kirjoittamiinsa teksteihin. Vanhoja viestejä lukemalla hän on oppinut ymmärtämään paremmin itseään ja omaa tilannettaan.
Tomi kirjoittaa parhaillaan kirjaa ja esiintyy puhujana. Hän ei ainoastaan kirkasta omia ajatuksiaan kirjan kirjoittamisen ja puhujakeikkojen avulla, vaan hän haluaa jakaa kokemuksiaan muille. Hän on muun muassa William Styronille syvästi kiitollinen hänen kirjastaan. Nyt on hänen vuoronsa laittaa hyvä kiertämään.
– Jos jonakin päivänä joku toinen saa kirjasta vertaistukea ja löytää toivoa omaan synkkyyteensä, omat kärsimykseni ovat olleet sen arvoisia. Ajatus saa tuntemaan, että elämällani on ollut merkitystä.
PS. Jaa rohkaisuksi, inspiraatioksi ja kannustukseksi ystävällesi!
Mari Kuusisto 