Kyselin hieman kieli poskessa Twitterissä, mistä sitä seuraavaksi kirjoittaisin. Luultavasti vähintään yhtä kieli poskessa sain pyynnön: ” kirjoita tästä: keski-ikään tulleet sinkkumiehet, jotka eivät tiedä, mitä he elämällään tekisivät. Halusin toteuttaa toiveen ja kirjoitin, miten saada sisältöä elämään.
Kun tuntuu, että elämältä puuttuu sisältö ja päivät vain junnaavat toinen toisensa jälkeen samanlaisina, tekee mieli heittäytyä ulkopuolisten varaan ja pyytää muita kertomaan, mitä sinun pitäisi elämälläsi tehdä. Valitettavasti on kuitenkin liian helppo ratkaisu jäädä odottamaan, että muut kertovat, mitä sinun pitäisi tehdä, jotta elämäsi olisi mielenkiintoista.
En ole päivääkään elänyt keski-ikäisenä sinkkumiehenä. Kuinka siis voisin tietää, mikä on keski-ikäisen sinkkumiehen parhaaksi? Toisin sanoen en ole se, joka osaa kertoa, mitä hänen pitäisi tehdä elämällään.
Entä osaisiko toinen keski-ikäinen sinkkumies tai kertoa paremmin? Ehkä. Vaan tuskinpa kaikki keski-ikäiset sinkkumiehet tai ovat samasta muotista. Se, mikä kiinnostaa yhtä, ei voisi vähempää kiinnostaa toista. Jokainen meistä on erilainen ja ainutlaatuinen.
Aiheesta lisää >> ”Haluan sinun parastasi” – Mistä tiedät, onko todella näin?
Miten saada sisältöä elämään?
On helppoa laittaa toisen tai muiden ihmisten syyksi se, jos omasta elämästä puuttuu kipinä. Olisitko itse kiinnostunut sellaisen ihmisen seurasta, joka vain passiivisesti odottaa, että sinä teet hänen elämänsä mielenkiintoiseksi ilman, että hän toisi sinun elämääsi kiinnostavia asioita. Tuskin.
Katse suuntautuu siis peiliin. Olet itse oman elämäsi paras asiantuntija siinä, mikä tekee juuri sinun elämäsi mielenkiintoiseksi.
Erään verkkokeskustelijan mummo oli antanut neuvoksi seurata muurahaisia. Hän kertoi, että merkityksiä löytyi. Hän ei halunnut kertoa enempää, vaan jatkoi, että ajatusten pitää herätä omassa päässä. Näinhän se on.
4 vinkkiä, miten saada sisältöä elämään
1. Tee vain sellaista, mikä tuntuu sinusta mielekkäältä
Kuuluuko elämääsi sellaisia asioita, joita olet tottunut tekemään vain tavan vuoksi? Teetkö tiettyjä rutiineja siksi, että tapanasi on ajatella, että niin nyt vain kuuluu tehdä?
Jätä kaikki sellainen tekeminen, jossa sinusta ei ole mitään mieltä. Elämä on ainutkertainen ja sitä ei kannata tuhlata tarkoituksettomiin asioihin.
Kyseenalaista ihan kaikki tekemisesi. Jos mielestäsi sohvalla makaaminen on mielestäsi tarpeetonta, nouse ylös ja tee jotain muuta. Jos taas sohvalla makaaminen on mielestäsi ihanaa lepoa, jota tunnet kaipaavasi työpäivän jälkeen, nauti ihmeessä siitä.
Jos kodin imurointi ja astioiden tiskaaminen on mielestäsi tarpeetonta, jätä se tekemättä. Kyllä. Luit ihan oikein. Mikäli siivoaminen ja järjestyksen ylläpitäminen kodissasi on joutavaa ja teet sitä vain siksi, että koet, että niin kuuluu, niin unohda se kokonaan. Tee sen sijaan jotakin muuta, jonka koet juuri sinulle paljon mielekkäämmäksi.
Jos taas nautit siitä, että kodissasi on puhdasta ja tiskipöydillä ei loju likaisia astioita, niin imuroi lattiat ja tiskaa likaiset tiskit. Nauti lopputuloksesta!
Elämässä ei ole olemassa ei-tekemisen tilaa. Nukkuminenkin on tekemistä. Tule tietoiseksi kaikesta, mitä teet ja mieti, onko se merkityksellistä sinulle. Valitse elämääsi vain ja ainoastaan mielekästä tekemistä.
2. Kiinnitä huomiota hyviin asioihin
Aloita päivittäinen kirjanpito asioista, joista voit olla kiitollinen ja jotka sinulla on hyvin. Et tarvitse kirjanpitoon erillistä vihkoa. Voit yhtä hyvin kirjata hyviä asioita postilaatikkoon tulleen ilmaisjakelulehden marginaaliin, tyhjentyneen puurohiutalepaketin sisäpinnalle tai maksetun laskun taustapuolelle tai puhelimen muistioon.

Kiinnitä huomio sellaiseen, mikä saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä. On esimerkiksi hyvä asia, jos sinulla on katto pään päällä ja lämmitys toimii. Kirjoita nämä ylös. Jos joit aamulla kupin kahvia, kirjoita, että olet kiitollinen siitä, että sinulla oli kaapissa kahvia.
On tärkeää, että kirjoitat listaa hyvistä asioista päivittäin. Ajatukset ovat ohimeneviä, mutta kun kirjoitat asian ylös, tulet siitä paremmin tietoiseksi.
Ota tavoitteeksi tehdä sitä ensin vaikkapa vain viikon ajan. Etsi jokaiselle päivälle vähintään yksi uusi hyvä asia. Voit hyvin kirjoittaa myös tiistaille maanantain hyvät asiat, mutta huomaa vähintään yksi uusi asia lisää.
Kun keskität huomiosi hyviin asioihin, niiden määrä elämässäsi alkaa lisääntyä. Mitä useampaan hyvään asiaan elämässäsi kiinnität huomiota, sitä merkityksellisemmältä elämäsi alkaa tuntua ja sitä enemmän koet, että elämässäsi on sisältöä.
Aiheesta lisää >> Kiitollisuutta itsestäänselvyyksistä – ne voivat yllättäen kadota
3. Lähde ihmisten seuraan
Etsiydy muiden ihmisten seuraan. Pistäydy kirjastoon. Käy uimahallissa tai kuntosalilla. Juo kuppi kahvia tai teetä kahvilassa. Itsekseenkin voi lähteä mihin vain. On eri asia olla yksin kuin itsensä seurassa.
Kokeile jotakin uutta harrastusta. Selvitä, millaisia harrastusryhmiä, kursseja ja tapahtumia kotipaikkakunnalla yhdistykset ja kansalaisopistot järjestävät. Jos sinua ennakkoon epäilyttää, mahtaako jokin kurssi sittenkään kiinnostaa, muista, että vasta sitten voit varmaksi tietää, kun olet kokeillut. Aivan kuten ruuan maistamisen kanssa: vasta sitten, kun olet maistanut, tiedät, pidätkö vai et.
Selvitä, millaisia vaihtoehtoja omalla paikkakunnallasi on osallistua hyväntekeväisyyteen. Jokaisen antama apu on tervetullutta. Sen hienompaa sisältöä ei elämäänsä voi saadakaan kuin tunne, että on saanut olla tarpeellinen!
Kun kohtaat uusia ihmisiä, mieti jokaisen kohdalla, mitä hyvää hänessä näet. Kiinnitätkö huomiota hänen iloisiin silmiinsä? Onko hänellä hieno pipo? Onko hän vireä korkeasta iästään huolimatta? Saako hänen kohtaamisensa sinut hyvälle tuulelle? Onko hänellä jotakin tiettyä osaamista?
Vaikka et sanoisi toiselle mitään, sinusta näkyy ulospäin, kun ajattelet ihmisestä jotakin hyvää. Se tekee sinusta helposti lähestyttävän: sinun seuraasi on mukavaa hakeutua.
Vuorovaikutuksella toisten ihmisten kanssa on valtava voima. Vaikka oma mielikuvituksesi olisi miten rikas, vielä enemmän uusia ajatuksia, ideoita ja mahdollisuuksia löydät, kun olet tekemisissä muiden ihmisten kanssa.
4. Riko rutiineja
Tee omia arkisia askareita hieman toisin kuin tavallisesti.
Pese hampaat toisella kädellä, mihin olet tottunut. Kulje töihin tai kauppaan eri reittiä kuin tavallisesti. Jos olet lounaalla tottunut syömään salaatin ensin, syö jonakin päivänä salaatti vasta lämpimän ruuan jälkeen. Jos tapanasi on kaivaa puhelin esiin joutilaana hetkenä, jätä puhelin taskuun ja havainnoi hetki ympäristöäsi yksi aisti kerrallaan: mitä koet?
Mitä enemmän teet asioita pikkuisen toisella tavalla, mihin olet tottunut, sinusta tulee tarkkaavaisempi. Panet helpommin merkille sellaisia asioita, joihin et tavallisesti kiinnitä huomiota.
Kaikki rutiinien rikkominen edistää kykyäsi ajatella aavistuksen toisenlaisella tavalla kuin ennen. Se auttaa löytämään uudenlaisia ratkaisuja. Saat uusia ajatuksia ja vähintäänkin uusia kokemuksia.
Lue myös nämä >> Miksi rikkoa rutiineja? ja >> Luovuus kadoksissa? – Ohjaa ajatukset uusille radoille
Ryhdy itse itsellesi elämänkumppaniksi
Sen sijaan, että odotat, että elämääsi saapuu joku toinen, joka alkaa ehdotella sinulle mielenkiintoista tekemistä, ryhdy ennakkoluulottomasti ehdottelemaan sitä itse itsellesi. Kuvittele sisällesi sekä aikuinen ihminen että pieni lapsi, jonka pitkästymistä lähdet purkamaan. Jos toivot, että joku lähtisi kanssasi lenkille, jääkiekko-otteluun, elokuviin, ulos syömään, vie sinne itse itsesi, vaikka et sillä hetkellä löytäisikään ketään mukaan kaveriksi.
Elämä on ainutkertainen lahja. Sitä ei kannata haaskata siihen, että odotat, että joku toinen tuo elämääsi sisältöä. Lähde mieluummin ammentamaan sitä itse kaksi käsin. Tiedät itse parhaiten, mikä sinua eniten kiinnostaa.
Miten sinä vastaisit, miten saada sisältöä elämään?
PS. Jaa myös ystävälle, joka pohtii, miten saada enemmän sisältöä elämään.