Aika ei riitä.

Useimmat pitävät omasta itsestä huolehtimista tärkeänä. Moni kuitenkin sanoo, että valitsisi mielellään toisin, mutta kun aika ei riitä. Ajan käyttäminen omiin harrastuksiin on myös itsestä huolehtimista. Se on tekemistä, joka tuottaa mielihyvää ja tarjoaa vaihtelua.

Riittämättömyyden tunne alkaa helposti vaivata, jos koet, että et löydä aikaa sellaiseen, minkä koet itsellesi tärkeäksi. Saatat jopa syyllistyä ja ryhtyä soimaamaan itseäsi huonoudesta, jos tärkeille asioille ei löydy aikaa. Se vain pahentaa oloa.

Huomaamattasi saatat alkaa vaatia itseltäsi, että asia pitää tehdä myös hyvin ja perusteellisesti, koska se on tärkeä. Mikään vähän sinne päin ei riitä. Pitäisi toisin sanoen olla enemmän aikaa, jotta kannattaisi edes ryhtyä. Kynnys ryhtymiseen kasvaa. Se, minkä koet itsellesi tärkeäksi, jää monen muun vähemmän tärkeän jalkoihin, kun aika ei riitä.

Lue lisää syyllistämisen kulttuurista >> ”Tunnen olevani huonompi kuin muut.” – Miksi on turhaa tuntea huonommuutta omasta itsestä

Kun aika eri riitä, muista, että myös vähän voi olla paljon

Tuttavani pitää vanhoista polkupyöristä. Hän kunnostaa niitä omaksi ilokseen. Se on hänelle tärkeää. Vanhan ruostuneen ja huonokuntoisen pyörän kunnostaminen kauniiksi ja käyttökelpoiseksi vaatii valtavasti aikaa.

Hän kunnostaa polkupyörää vartin verran päivässä kerrallaan. Hän aloittaa syksyllä. Jonakin päivänä hän ehkä vain hioo ruostetta lokasuojasta 20 sentin matkalta. Siihen kuluu vartti. Seuraavana päivänä hän jatkaa siitä, mihin edellisenä päivänä jäi. Hän tekee näin päivittäin ja keväällä hänellä on jälleen uusi, kiiltelevä, kauniisti kunnostettu vanha polkupyörä.

Jos hän odottaisi sellaista useamman päivän vapaata, jonka voisi kokonaan omistaa pyörän kunnostamiselle, pyörä jäisi kunnostamatta.

Moni kirjailija on kertonut, että on kirjoittanut kirjansa kahvitunnilla, vartin rupeamissa. Lukemattomat villasukat ja villapaidat ovat syntyneet pätkä kerrallaan. Harvat kirjat luetaan ahmimalla, yhdeltä istumalta. Puutarha hoidetaan kukkapenkki kerrallaan.

Vähän voi olla enemmän

Kun aika ei riitä jonkin isomman työn saattamiseen valmiiksi, varaa sen tekemiseen vain hyvin lyhyen ja rajallisen aika kerrallaan. Silloin et anna vitkastelulle tilaa. Kun tekemisen aika on, sinä yksinkertaisesti vain ryhdyt. Teet keskittyneesti sen, mitä siinä ajassa ehdit.

Jos ryhdyt tekemään jotakin uutta, et voi odottaa itseltäsi, että saisit lyhyessä ajassa aikaan jotakin valmista. Se pudottaa omaa vaatimustasoasi. Silloin on helpompaa sallia itselleen epätäydellinen jälki. Epätäydellisyyden salliminen antaa tilaa kokeilemiselle ja uudenlaisille luoville ratkaisuille. Tekemiseen tulee keveyttä, siitä on helpompi nauttia ja sille voi antautua kokonaan lyhyen hetken ajaksi.

Jos teet lyhyistä rupeamista säännöllisen, päivittäisen rutiinin, se synnyttää sinussa tunteen, että työ etenee, koska olet varannut sille aikaa. Vaikka se on kesken, se on kuitenkin työn alla. Kun tiedät, että nyt heti ei tarvitse saada aikaan valmista, voit kiirehtimättä olla niin huolellinen kuin haluat. Teet vain sen verran, kun lyhyessä ajassa ehdit. Tiedät, että tästä jatkat huomenna tai ylihuomenna.

Ajan oloon huomaat myös, että eteen tulevat ongelmat ratkeavat kuin itsestään. Alitajunta työskentelee taustalla silloin, kun sinä teet jotakin muuta. Jos lasket yhteen kokonaisajan, todennäköisesti saat moneen lyhyeen pätkään jaksotettuna työn valmiiksi lyhyemmässä ajassa ja lopputulos on parempi verrattuna siihen, jos olisit käyttänyt siihen yhden pitkän työrupeaman.

Kun aika ei riitä.

Anna pienille hetkille iso arvo

On myös olemassa paljon asioita, joihin kuluu vain pieni hetki, mutta joilla voit tehdä hyvää itsellesi. Esimerkiksi:

  • Ystävällinen hymy vastaantulijalle vie aikaa muutaman sekunnin ja antaa sinulle hyvän mielen.
  • Roskan poimiminen maasta ja pudottaminen seuraavaan lähimpään roskikseen sujuu muutamassa sekunnissa. Siistissä ympäristössä on mukavampi olla. Kumartuminen tai kyykistyminen lisää liikkuvuutta.
  • Portaiden valitseminen hissin sijaan vie vähän enemmän aikaa, mutta kohottaa samalla kuntoa.
  • Silmien sulkeminen ja kolme syvää hengitystä laskee nopeasti stressitasoa.

Hyvän tekeminen itsellesi ei vaadi paljon aikaa kerrallaan. Kun tuntuu, että aika ei riitä, sirottele hyvän tekemisen hetkiä pitkin päivääsi ja pitkin viikkoasi. Kun pieniä hyvän tekemisen hetkiä kertyy päivääsi useita, olet tullut tehneeksi itsellesi paljon hyvää.

Se, että käytät johonkin aikaa vain pienen hetken kerrallaan, ei tarkoita sitä, että et pitäisi sitä tärkeänä. Se tarkoittaa sitä, että koska asia on sinulle tärkeä, teet sen siitä huolimatta, että aikaa on vain vähän. Se, että teet säännöllisesti edes vähän, on paljon enemmän kuin et tekisi yhtään. Anna pienille hetkille iso arvo.

PS. Jaa postaus myös ystävälle, jonka aika eri riitä.


Kommentoi toki!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: