”Olet kiittämätön lapsi, jos kiukuttelet äidille tai isälle. Sinun vuoksesi on tehty niin paljon, jotta sinä saisit paremman elämän kuin vanhemmillasi on ollut.” Jos tällaiset lausahdukset kuulostavat tutulta, kasvuympäristössäsi on saattanut vallita syyllistämisen kulttuuri.
Syyllistämisen kulttuuri on kuin tuolileikkiä
Syyllistäminen on henkistä kontrollointia ja vallankäyttöä. Se täyttää toistuvasti jatkuessaan henkisen väkivallan tunnusmerkit.
Syyllistämisen kulttuuria voi verrata leikkiin, jossa tuoleja on yksi vähemmän kuin osanottajia. Kun musiikki lakkaa, jokainen yrittää mahdollisimman nopeasti istua vapaalle tuolille. Joka jää ilman tuolia, putoaa pelistä pois.
Seuraavalla kierroksella tuoleja on jälleen yksi vähemmän. Viimeisen tuolipaikan löytänyt voittaa leikin.
Kukaan ei halua olla se, joka jää ilman tuolia. Kukaan ei halua olla syyllinen. Tällaisessa perheessä jokainen pyrkii löytämään itselleen vapaan tuolin. Jokainen pyrkii olemaan ottamatta vastuuta mistään.
Voimakkaimmat ja hierarkiassa korkeammalla olevat perheenjäsenet – tuolinhaltijat – eivät ole syyllisiä mihinkään. Syyllinen on aina jossakin muualla kuin heissä itsessään: muissa perheenjäsenissä, ulkopuolisissa tai olosuhteissa. Syyttävä sormi osoittaa aina pois itsestä.
Kun perheen sisällä tapahtuu jotakin ikävää, esimerkiksi lapsi kiukuttelee, alkaa syyllisen etsintä. Lähtökohta on, että joku on aina syyllinen epämiellyttävään tapahtumaan. Syyllisen tehtävä on kantaa yksin vastuu siitä, mitä tapahtui. Syyllinen on yleensä hierarkiassa alimpana.
Syyllistämisen kulttuurissa kaikissa tilanteissa olennaisinta on aina löytää syyllinen – joko ihmisistä tai olosuhteista.
Aiheesta lisää >> ”Haluan sinun parastasi” – Mistä tiedät, onko todella näin?
Miten syyllistämisen kulttuuri voi vaikuttaa sinuun?
Syyllistämisen kulttuurissa eläminen voi muun muassa johtaa siihen, että alat pohtia, mitä muut sinusta ajattelevat. Mietit, miten sinun pitäisi ajatella, tuntea ja elää, jotta voisit tuntea itsesi hyväksytyksi.
Milloinkaan et voi hyvällä omalla tunnolla nauttia levähtämisestä. Aina on jotakin tärkeämpää, mitä sinun pitäisi tehdä. Milloinkaan et voi olla tyytyväinen siihen, mitä osaat tai olet tehnyt. Keskität huomiosi puutteisiin ja virheisiin: siihen missä et kyennyt täydelliseen suoritukseen tai siihen, mikä on vielä tekemättä.
Jos olet kasvanut syyllistämisen kulttuurissa, tunnet herkästi olevasi yksin syyllinen ja tiedostamattasi väität itsellesi, että sinä yksin olet vastuussa kaikesta tapahtuneesta. Saatat samanaikaisesti sekä uupua ylivastuullisuudesta että kärsiä uhriutumisesta.
Uhriutunut ihminen ei halua nähdä omaa osavastuuta tilanteestaan. Syylliset omaan olotilaan ovat aina jossakin muualla.
Uhriutuminen saattaa ilmetä niin, että ihminen tiedostamattaan kuvittelee, että muut ihmisten kohdistavat häneen ylimitoitettuja odotuksia, vaikka kovat vaatimukset kaiken vastuun kantamisesta yksin kumpuaisivat hänestä itsestään.
Syyllistymisestä lisää >> Olenko huono ystävä, jos jätän ystävän pulaan?
Miten syyllistämisen kulttuurista pääsee irti?
Raskaasta syyllisyyskulttuurista voi opetella irti. Sinun ei tarvitse ryhtyä syyllistämisen kulttuurin uhriksi, vaikka olisit oppinut syyllistävät ajatusmallit jo varhaisessa lapsuudessasi.
Voit siihen tahtiin kuin syyllisyyden tunteita itsessäsi tunnistat, tietoisesti opetella toisenlaisen ajatusmallin, joka auttaa sinua pääsemään raskaasta syyllisyyden taakasta.
Joka kerta, kun tunnet syyllisyyttä, sano itsellesi: ”Kiitos! Olipa hyvä, että huomasin!”. Oman syyllisyyden tunnistaminen on hieno alku. Siitäkään ei kannata itseään syyllistää, eihän. Vain tunnistamalla sen, voit opetella siitä eroon.
Lue lisää >> Näin osoitat omat rajasi ja pidät ne
Tunnista oman vastuusi rajat
Jos kannat yhä syyllisyyttä, miten paljon vanhempasi ovat eteesi tehneet, pysähdy hetkeksi miettimään, mistä kaikesta sinä pienenä lapsena oikeasti olit vastuussa.
Sinä et päättänyt omasta syntymästäsi. Siitä päättivät sinun vanhempasi myös silloin, vaikka sinulle olisi sanottu, että olit vahinkolapsi tai ei-toivottu lapsi. Aikuinen ihminen tietää kyllä, mitä mistäkin seuraa, vaikka olisi muuta toivonut. Tietoisen riskin ottaminen ei poista vastuuta.
Laki määrää lapselle huoltajan siksi, että lapsi ei pärjää maailmassa itsenäisesti ja omin avuin. On vanhemman velvollisuus huolehtia lapsesta. Siitä ei lapsen tarvitse tuntea syyllisyyttä. On lapsen oikeus, että hänestä huolehditaan.
Jos vanhempasi koki raskaaksi työnsä ja arkensa, se ei ole sinun syysi. Sinulla lapsena ei ollut päätäntävaltaa tai määräysvaltaa siihen, millaista työtä tai miten paljon vanhempasi joutui tekemään.
Et ole vastuussa sellaisesta, johon sinulla ei ole päätäntävaltaa. Et siis ole vastuussa vanhempasi raskaasta elämästä. Sinulla oli ainoastaan oikeus siihen, että sinusta pidetään huolta.
Mitä enemmän opit tunnistamaan, missä kulkevat todelliset sinun päätäntävaltaasi ulottuvat rajat, sitä paremmin tunnistat oman osavastuusi. Sitä helpompaa sinun on ajan oloon karistaa pois tarpeettoman syyllisyyden taakkaa.
Kun opit tuntemaan oman vastuusi rajat, voit luottaa siihen, että vähin erin opit myös tunnistamaan, pyrkiikö joku tietoisesti syyllistämään sinua vai syntyykö syyllisyyden tunne sinussa itsessäsi.
Aiheesta lisää >> Mistä tunnistat hyvän ystävyyden jo ensimmäisellä kohtaamisella?
Maailma pyörii ympärillämme. Olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa sekä toisiin ihmisiin että ilmiöihin, jotka ovat riippumattomia ihmisen toiminnasta.
Lähes kaikissa tilanteissa sinulla on jokin osavastuu tapahtuneeseen: joskus häviävän pieni, toisinaan suurempi, mutta yleensä et yksin kanna kaikkea vastuuta tapahtuneesta etkä myöskään ole täysin ilman omaa osavastuutasi.
Vaikka miten toivoisit, että pystyisit ennakoimaan ja vaikuttamaan asioihin enemmän, pystyt lopulta tekemään vain oman osuutesi. Se riittää. Kun syyllistämisen kulttuuri ei enää ole osa sinua, huomaat, että omasta rajallisuudesta on tarpeetonta tuntea syyllisyyttä.
Aiheesta lisää >> Mitä tehdä, jos ilmastonmuutos ahdistaa?
PS. Jaathan myös ystävälle, joka kantaa liian raskasta taakkaa.
Mari Kuusisto 