Vain puolisen vuotta sitten kuuluin vielä niihin ihmisiin, jotka jos nyt eivät suorastaan halveksi tai vihaa, niin ainakin tuntevat vastenmielisyyttä kaikenlaista oman elämän suunnittelua ja tavoitteiden asetantaa kohtaan.
Takavuosilta muistan erään työpaikkahaastattelun, jossa tuleva esimieheni tiukkasi minulta, mikä tavoitteeni on olla viiden vuoden kuluttua. Kieltäydyin vastaamasta ja perustelin sitä kokevani, että jos asetan itselleni jonkin tietyn tavoitteen, työskentelen silloin vain sitä kohti ja minulta saattaa jäädä tarttumatta moneen muuhun hienoon mahdollisuuteen. Vastaukseni ei tyydyttänyt haastattelijaa. Hän yritti edelleen tiukata minulta tavoitettani viiden vuoden päähän, mutta pysyin tiukasti kannassani. Sain kuitenkin työpaikan. Jälkikäteen ymmärsin, että tällä kertaa olikin vain tärkeintä saada vastaus jokaiseen haastattelulomakkeen kohtaan. Luulen sitä paitsi, että jos olisin esimerkiksi vastannut, että tavoitteeni on olla viiden vuoden kuluttua sinun esimiehesi, olisi työpaikka jäänyt silloin saamatta. Ymmärrän kuitenkin nyt miksi HR-osasto oli tuon kysymyksen haastattelulomakkeeseen laittanut. Se oli tärkeä kysymys. Ei niinkään sen vuoksi, mitä haastateltu haluaisi viiden vuoden kuluttua vaan siksi, että hänellä olisi tavoitteita.
Alkusyksystä takkini heilahti hulmahtaen oikein reippaasti näissä tavoite- ja suunnitteluasioissa. Olen takinkääntäjä. Kyllä! Myönnän sen avoimesti ja olen siitä iloinen. Asetin tuolloin loppuvuodelleni tavoitteet ja laadin suunnitelman niihin pääsemiseksi. Nyt uuden vuoden alussa on aika katsoa vähän taaksepäin ja asettaa alkaneelle vuodelle uudet tavoitteet. Vuosisuunnitelmani on työn alla. Sen pohjalta laadin kerran viikossa suunnitelman seuraavalle viikolle. Voi että, miten rakastan tätä puuhaa! Oman elämäni suunnittelua!
Mitä ihmettä minussa oikein on tapahtunut? Miksi takkini heilahti?
Olen oppinut tuntemaan itseni paremmin. Tiedän, mikä minulle on elämässä tärkeätä, mitä haluan saavuttaa ja miksi. Nämä asiat haluan saavuttaa vain itseni vuoksi. En siksi, että kokisin muiden silmissä tulevani paremmaksi, arvostetummaksi tai hyväksytymmäksi ihmiseksi. Muiden ihmisten mielipiteillä siitä, miksi jotkin asiat ovat minulle tärkeämpiä kuin toiset, ei enää ole painoarvoa samaan tapaan kuin ennen.
Sen sijaan, että laatisin listan minulle merkityksellisistä asioista ja niihin liittyvistä tavoitteista, on mielestäni luontevampaa visualisoida ne omassa mielessäni kuvaksi, ikäänkuin maalaukseksi siitä, miltä haluan elämäni 3-10 vuoden kuluttua näyttävän.
Olen ymmärtänyt, että jokainen on itse vastuussa oman elämänsä onnesta tai kärsimyksestä. Jokainen on oman onnensa seppä. Jos ei itse määrittele itselleen tavoitteita haluamansa saavuttamiseksi ja sen jälkeen ihan itse ryhdy askel askeleelta työskentelemään tavoitteidensa saavuttamiseksi, on ihan turha valittaa ja osoitella sormella muita ihmisiä tai olosuhteita, jos onni ei satukaan ovelle koputtamaan.
“Life lived by choice is a life of conscious action. A life lived by chance is a life of unconscious reaction.” –Neale Donald Walsch
Osaan laittaa elämäni asiat paremmin tärkeysjärjestykseen. Minulla on aina ollut enemmän tai vähemmän epämääräisiä tehtävälistoja tekemättömistä töistä. Ne ovat toimineet muistilappuina. Ne ovat myös toimineet pienen stressin aiheuttajina silloin, kun niille on alkanut kertyä tekemättömiä puuhia nopeampaan tahtiin kuin niitä on voinut sieltä ruksailla pois.
Nyt aloitan sekä vuosi- että viikkosuunnitelman laatimisen sillä, että visualisoin mielessäni pitkän ajanjakson tavoitekuvan, sen elämäni taidemaalauksen. Tuon kuvan pohjalta onkin jo hyvin helppoa järjestellä asioita ja tehtäviä tärkeysjärjestykseen. Olen myös ryhmitellyt tehtäviä eri otsikoiden alle. Nuo otsikot ovat lähtöisin niistä eri elementeistä, josta visualisoimani maalaus muodostuu.
Olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja jaksamistani. Olen oppinut arvostamaan itseäni niin, että tiedän, että oman jaksamisen rajojeni kuunteleminen on tärkeämpää kuin se, paljonko saan aikaan. Omasta hyvinvoinnistani on tullut minulle suoritusten maksimointia tai muiden miellyttämistä tärkeämpi asia. Kun tiedän paremmin asioiden tärkeysjärjestyksen elämässäni, riittämättömyyden tunne on vähitellen väistynyt, sillä tiedän tehneeni ensisijaisesti juuri kaikkein tärkeimmät tehtävät. Viikkosuunnitelmassani on muuten mukana myös lepo, ei siis pelkkiä tekemättömiä töitä.
Epäonnistumisen pelkoni vähentynyt. Aiemmin fokusoin usein siihen, mitä kaikkea siitä, mitä olin päivääni tai viikonloppuuni suunnitellut, oli jäänyt tekemättä. Nykyisin mittarinani ei ole enää, sainko kaikki viikon tehtävälistalta tehtyä. Tosiasiassa aika harvoin saan nykyisinkään, sillä olen armoton aikaoptimisti. Peilaan sen sijaan jokaista viikkosuunnitelmaa laatiessani ensin takaisin edelliseen viikkoon ja kirjaan ylös, mistä kaikesta olen iloinen, mitä edellisellä viikolla oli tapahtunut. Kirjaan niin pienet kuin suuretkin asiat ja ilonaiheet. Toki tarkistan sitten myös, jäikö jotakin tärkeää tekemättä ja otan sen uudelleen mukaan seuraavan viikon tehtäviin. Kun keskityn ensisijaisesti iloitsemaan siitä, mitä sain aikaan ja mitä kaikkea mukavaa tapahtui, saan kokea enemmän onnistumisen kuin epäonnistumisen tunteita.
Epäonnistumisen pelkoa vähentää myös se, että pilkon tehtävät mahdollisimman pieniksi osatehtäviksi. Esimerkiksi kamarin lattia pitäisi maalata uudelleen. Sen sijaan, että kirjoittaisin tehtävälistalleni ”kamarin lattian uudelleenmaalaus”, olen kirjoittanut listalle muun muassa: kamarin tyhjentäminen huonekaluista lattian maalausta varten, sitä ennen tilan tekeminen viereisessä huoneessa kamarin huonekaluille, ystävien kutsuminen apuun pianon siirtoa varten, pianon siirtäminen, lattian imurointi, peseminen ja huuhtelu ennen maalaamista, lattian jättäminen kuivumaan, lattian maalaaminen ja niin edelleen. Kun olen pilkkonut tehtävät mahdollisimman pieniksi osatehtäviksi, on myös huomattavan paljon helpompaa laatia realistisia suunnitelmia. Silloin saa paremman käsityksen siitä, paljonko kuhunkin puuhaan pitää varata aikaa.
Olen ymmärtänyt sen, että maailma muuttuu jatkuvasti ympärilläni. Aina tulee yllätyksiä, joihin ei ennalta voi vaikuttaa ja joihin ei voi varautua. Kaikkea en voi ennakolta suunnitella, mutta kun on olemassa suunnitelma, jossa minulle tärkeät asiat ovat, yllätyksiä on helpompi hallita, kun tärkeät eivät yllätysten myötäkään pääse unohtumaan. Yllätyksille on myös helpompi ottaa tilaa jo valmiiksi suunnitellusta ohjelmasta sen sijaan, että kaikki olisi epämääräistä suunnittelematonta massaa.
Myös minä muutun. Arvoni saattavat muuttua ja niiden myötä muuttuvat prioriteettini. Siksi päivitän jatkuvasti myös visualisoimaani tavoitekuvaa. Kuvan myötä päivittyvät myös tarvittaessa tehtävälistojen otsikot ja niiden tärkeysjärjestykset. Jokin otsikko saattaa jopa tipahtaa kokonaan pois ja uusia tulla lisää. Tärkeimmät kuitenkin tuntuvat säilyvän siellä.
Olen ymmärtänyt, että koska maailma ja minä muutumme, suunnitelmasta ei kannata pitää kynsin ja hampain kiinni. Siitä on hyvä ottaa tukevasti löyhä ote. Kaikki elämässä sattuvat yllätykset eivät ole kielteisiä. Ne voivat olla myös myönteisiä. Olisi todella sääli, jos jokin onnekas sattuma menisi huomaamattani sivu suun.
Erästä tutkimusta varten kerättiin suuri joukko ihmisiä koehenkilöiksi. Heidät jaettiin haastattelun perusteella kahteen ryhmään. Toiseen ryhmään tulivat henkilöt, jotka kokivat, että heillä käy usein hyvä tuuri ja toiseen ryhmään henkilöt, joiden mielestä he hyvin harvoin ovat onnekkaita. Kummankin ryhmän koehenkilöt saivat eteensä tutkimusta varten laaditun sanomalehden ja heidän tehtävänsä oli laskea, montako kuvaa sanomalehdessä on. Vähemmän onnekkaat tarvitsivat tehtävän suorittamiseen aikaa muistaakseni keskimäärin reilun minuutin. Hyvän tuurin ryhmän ihmiset selvittivät keskimäärin kahdessa sekunnissa, että lehdessä on 42 kuvaa.
Mistä ero johtui? Sanomalehden ensimmäisellä aukeamalla oli otsikko, jossa luki: ”Tässä lehdessä on 42 kuvaa. Lopeta laskeminen ja ilmoita tulos tutkimusassistentille.” Onnekkaiksi itsensä tuntevat koehenkilöt toisin sanoen olivat avoimia ottamaan vastaan onnekkaan sattuman tehtävää suorittaessaan ja selvisivät siitä siksi nopeasti. Vähemmän onnekkaiden ryhmä sen sijaan piti tiukasti kiinni annetusta tehtävästä sitä suorittaessaan. Heiltä jäi onnekas yllätys ensimmäisellä aukeamalla huomaamatta.
Joko sinulla on alkaneen vuoden suunnitelma ja tavoitteet tiukasti löyhässä otteessasi?
Mari Kuusisto 